M the Hood!

Eräänä päivänä alkoi vahvasti näyttää siltä, että a) kaikki muut sisustavat, remontoivat tai rakentavat ja b) missään ei myydä asiallista huputonta kaupunkitakkia Rokkikukolle. Suivaantuneena ohjasin karavaanini kangaskauppaan aikomuksenani etsiä nyt edes verhot tai jopa päiväpeitot lastenhuoneeseen.

Anttilan poistokorista nostin mainion ketjukuvioisen kangastilkun: Rokkikukon takki! Tyytyväisyyteni hiipui kyllä aika nopeasti, kun ymmärsin, että epämääräisen fiilikseni mukainen kaava olisi vielä vaikeampi löytää kuin valmis vaate. Sen sijaan kevään Suuressa Käsityölehdessä (3/2011) oli yksinkertaisen näköinen kääntötakki, johon kankaanpala riittäisi. Otin haasteen vastaan ja tässä on tulos:

Kyllä nyt kelpaa! Tunnustan kyllä reilusti oikaisseeni sen verran, että taskut tikkasin vain yksiväriselle puolelle. Työn jälkikin on kaukana ateljeetasosta, mutta tällaiseen kokeiluun varsin riittävä, en nimittäin ole järin kokenut ompelija. Tuo kääntöpuolen ihanan purppurainen kangas löytyi muuten kankaanpääläisestä liikkeestä, poistokopasta sekin. Kääntövetoketjun tilasin Tikatasta. (Lehden mukaan sellainen olisi ollut Stockmannilla, vaan eipä ollut, sangen ärsyttävää. En kiusallanikaan jäänyt odottelemaan viikkoa, vaan vein rahan muualle.)

Pitäisi kai perehtyä hiukan valokuvaukseenkin; moni on valitellut sisäkuvien haasteellisuutta. Niin totta! Kokeilin näissä kuvissa värien korjausta, ja tässä otos kärähti puhki minusta aika hauskasti. Siitä tuli uusi profiilikuva, hih.

Kiitokset kotijoukkueelle, joka kärsivällisesti sieti pari viikkoa ja puoli ruokapöytää syöneen projektin. (Hymyilevä äiti onkin lapsiperheen parhaita sijoituksia.) Projektista kuoriutui sellainenkin hyöty, että vuosikausia vähällä käytöllä kaapista toiseen vaeltaneet valkoiset saappaani löysivät vihdoin elämänkumppanin. Huippua!

Verhotkin muuten hankin, mutta ne ovat kypsyttelevät itseään muovissa. Muuten sisustukseni rajoittunee kevätsiivoukseen - jonain toisena päivänä. Nyt tarkenee taas neuloa puistonpenkillä!

Savanni nukahtaa, toivoo Äiti

Viime syksynä leikkipuistossa näin karhunpennun - pienokaisen ruskeassa neulehaalarissa, jossa oli töpöhäntä, tassut ja kaikki. Omassa hormonihöyryssäni päätin siltä istumalta tehdä Pikkuritarille sellaisen. Hän on tosin syntynyt leijonan merkeissä, joten eläinvalinta oli selvä. Nykyään vauvojen haalariohjeita löytyy kiitettävästi, mutta halusin suunnitella puvun itse.

Ongelmitta ei savannille matkustettu. Ensinnäkin vielä viime syksynä oli kuulkaa yllättävän vaikeaa löytä leijonankeltaista ja siihen sointuvia villakeriä. Puolivahingossa bongasin sitten läheisen lankaliikkeen poistokorista juuri oikeat sävyt pehmoista Gedifraa ja kysäisin myyjältä, montako tarvittaisiin vauvan haalariin. Kunnianarvoisa alan ammattilainen sanoi, ettei tästä langasta kannata vauvoille neuloa, koska sitä ei voi pestä koneessa. No hellanlettas sentään, monta oikopolkua olen kolmanteen lapseen mennessä ottanut, mutta vieläkään en lasten neuleita koneeseen heitä. Shetland de luxe oli käsiini pehmeä ja paksu (varsinaisten vauvalankojen riesa on monesti ohuus, en jaksaisi ähertää kaksipuolikkailla), se riitti.

Fiilispohjalta viritellyt työt ovat hauskoja, mutta niissä tuppaa tulla purkutuomioita pitkin matkaa. Etuyläosa oli sellainen, kiitos tuon kiertävän nappilistan. En halunnut rikkoa leijonanpennun masua, vaan korostaa sitä. Hupusta halusin tyköistuvan, venyisi se kuitenkin. Alunperin visioin turkkimaisempaa harjaa lenkein tai tupsuin, mutta projektin venyessä ja talven kuluessa tyydyin kesysti aina oikeaan, joka ainakin joustaa hyvin. Pyrin myös kupumaiseen vaikutelmaan, mutta toisaalta en halunnut saumoja. Parin purkamisen jälkeen päädyin hyväksymään pikku töpön hupun päähän.

Tämmöinen leijona. Häntä siltä lopulta jäi, ja niin jäi tassutkin, mutta pakkohan haalari oli jo nykäistä käyttöön. Ihan kelpo käyttöneulos automatkoille ja viileään kevätilmaan, kiljahtaa Pikkuritari, ja jatkaa seikkailuaan. Savannilla tarvitaan toki neliveto..

Lopuksi vielä vilautettakoon pikabaskeri kummityttöselle puolivuotispäivän kunniaksi. Modan ohjeella M&K:n ekopuuvillaa ja Mondialin Cometaa, onnistui. Ylimääräinen bonus: tämän nyt voisi pestä koneessa.

Mainiota pääsiäistä kaikille!

Paistaa se päivä Dagobahiinkin

Tällä viikolla istahdin nietosten alta paljastuneelle puistonpenkille ihmettelemään leikkipuiston ja entisen pulkkamäen väliin ilmestynyttä sorsalampea. Sulavedet ovat vallanneet monia lenkkipolkuja ja viimevuotinen nurmikko huohottaa monin paikoin homehtuneena. Steriilinkirpakan talven jälkeen huhtikuun karu tuoksu yskittää. Tuli mieleeni Dagobah, Tähtien sodan syrjäinen suoplaneetta, jolla piileskelee legendaarinen Yoda.

Kuinka ollakaan, edellisestä projektista jäi jäljelle juuri Yodan verran vihreää puuvillakashmiria, jossa on aavistuksen pörröinen tuntuma, juuri uskottava 900-vuotiaalle jedimestarille. Maanläheisen värinen tunika on muinainen alpakanjäänne, joka sai viimein arvoisensa käyttökohteen. Yoda muotoutui parin elokuvan ohessa puhtaalta fiilispohjalta ja näpertäjänsä hihitellessä.

Koska myönnän, että pelkkä leikkipuistossa jäpittäminen on ajoittain tylsää, päätin viedä päivänsankarin omaan elementtiinsä seurailemaan Dagobahin heräilemistä ja muistelemaan, koska viimeksi on nähty yhtä pitkä ja luminen talvi tai myöhästynyt kevät. Lähistöllä leikki-ikäinen laski innolla liukumäkeä ja Yoda tarkasteli reviiriään. Minne se X-wing nyt putosikaan?

Olen aika ylpeä hänen ryhdikkään uljaista korvistaan, jotka vaativat pari kokeilua. Jalkojakin piti hiukan säätää. Vaikuttaa siltä, että yksi kunnianarvoisista varpaista on hieman vinossa ja turvonnut - ehkäpä nuori Skywalker on pudottanut opettajansa sen päälle, mutta Yoda ei valita. Pikemminkin hän hykertelee, hiukan nyrjähtäneesti, mutta aliarvioida sinun häntä pidä ei!

Meillä Yoda tulee vartioimaan Mummolan avaimia. Se on arvokas tehtävä, sukupolvien viisauksien vaaliminen.

Yodan omalla viisaudella olisi paljon käyttöä meidänkin galaksissamme näinä päivinä: "Do not try. Do. Or do not."

Ranskalaisen kirjoneuleen kirous

Sitä vain, että jäi oikein hyvä mieli Neiti Kesäheinän uudesta boleroisesta, ja kädet kaipasivat jotain töitä suuren vaalikeskustelun oheen. Tarmonpuuskassa päätin purkaa nyt Rokkikukon kirjoneulehässäkän kohtalokkaaseen virheeseen asti, vaan missä on tekele? Onko tullut mukaan viikonloppumatkalta? Ei ole. Sinne jäi Mummulan nurkkaan häpeämään monimutkaisuuttaan. Kannattaisi harkita, ketä kiusaa ja koska.

Alan epäillä. Vaikka neule joskus valmistuisikin, Pikkuritari tuskin saa ikinä söpöä samista.

No niinhän sinulla on, mussukka, mutta se jää sinulle ihan kohta pieneksi. Tuokin on kuules tehty aikoinaan serkkupojallesi Mandarin Petiteistä ja ihan omasta päästä. Minulla oli tuolloin raitavillitys, josta seurasi paljon, paljon päättelyä. Onhan pusero kyllä raikkaan näköinen edelleen.

Jatkuu.

Lehtevää hyräilyä

"Hän taas tanssii
tahtiin valssin,
lehmus tuulessa kuiskailee.
Vanhan talon
puuseinää
aurinko salaa suutelee.

Hän on täällä taas.
Kuinka sua kaipasin
Täällä taas
Talven yli odotin
ja täällä taas,
neiti Kevät on tullut kaupunkiin..."

(J.Lehti)

Tänä pitkänä talvena on moni tekele haututunut turhauttavasti projektikinoksiin, mutta nyt valmistui keväänvihreä boleroinen ja juuri ajoissa.

Olin jo erehtynyt ylpistymään, kun sain kilkatettua Rokkikukon työlästä kirjoneuletta pesueen sairasvuoteiden (kevät on julma) äärellä toisen kappaleen puoliväliin. Innoissani etuilin jo mielessäni yläosan kavennuksiin ja lyhyempiin kierroksiin, tiedättehän, kun seuraava kuvioraita ei yhtäkkiä täsmännytkään silmukoihin. Syynäys paljasti kohtalokkaan virheen noin kymmenen senttiä alempana. Tässä vaiheessa harjoituksia vetäisin puikot irti ja kurottelin kätösiin välipalaa, nopeaa ja helppoa neuletta laastariksi egolleni. Sellaiseksi tein tämän.

Ohje on Rowanin, mutta lyhensin helmaa hieman, sillä käytössäni oli tasan kaksi vihreää kerää Lotus Yarnsin Autumn Windiä, ja toivoin parasta. Loppuu se huonokin onni joskus, eikä tämä minusta ole yhtään liian lyhyt, eihän? Ensi kertaa työstin puuvillan ja kashmirin sekoitusta, ja tuntuma oli kyllä pehmoinen. Oletettavasti neulos lämmittää pieniä hartioita sopivasti pohjoisen valossa. Pitsikuvio oli helppo ja viehko. Sitä oli vaikea neuloa hyräilemättä Sir Elwoodin hiljaisten värien Neiti Kevättä.

Meidän neiti alkoi hermostua, kun nappi ei ollut ylempänä, mutta ooh, millainen nappi!

Tällä on nimittäin kesytetty pieni iltapäiväleijonatar eräällä kevättalvisella retkellä. Näitähän saa Tikatasta, jos jollakulla muullakin on vastaavaa tarvetta. Taisin sittenkin tehdä napinläven hiukan liian suureksi, koska se venahti heti ensi sovituksessa, mutta katasrofihan siitä seuraisi, jollei typy saisi itse napitettua. Niin.

Iso liike, Vanha paratiisi, Syvä unelma

Ystäväiseni oli alkanut jo epäillä kriisiä kotirintamalla postauksen viipyessä. Voi muruseni, kiitos kun kurkistelet! Ihan lämmittää tässä räntätuiskussa tämmöinen.

Nyt ei ole valmiina kuin öljyväritöitä. Alkuvuodesta maalauspiirimme on vedellyt aiheitaan, ei hatusta vaan mukeista: adjektiivi ja substantiivi. Aloitin Isolla liikkeellä. Tällainen visio tekeytyi siitä:

Ostin talon suurimman siveltimen ja annoin mennä. Uskalsin ensi kerran heittäytyä muuttamaan öljyvärityön täysin kahden maalauskerran aikana. Pohjalle laineilin sinisävyisiä aaltoja, mutta peitinkin ne tuolla pyörteellä. Näitä tauluja on muuten vaikea kuvata: luonnossa tämä on rehellisen, sanoisinko jopa leiskuvan violetti.

Kun tuli valmista, arvoin seuraavaksi nimekkeeksi Vanhan paratiisin. Mielestäni tästä piti tehdä diptyykki. Jos samankokoisia pohjia olisi sattunut olemaan kolme, työstä olisi tullut triptyykki. Ihan piruuttani valitsin aika pienen koon ja yritin tavoitella tunnelmaa värivalintojen kautta. Melkein heti päätin, että nämä kaverukset päätyvät vanhemmilleni 30-vuotishäälahjaksi. Nuo kehykset halusivat ehdottomasti viimeistellä näkemyksen.

Pahus, kun jäi pimeäksi tuo otos. Tuo heleä napolinkeltainen on nimittäin jutun juju, ainakin omasta mielestäni. Kappas, kaikki taulut pitäisi myös vielä signeerata.

Öljyväritekniikassa kiehtoo prosessi. Pienillä värivalinnoilla saa aikaan suuria muodonmuutoksia. Askel askeleelta olen ehkä vuoden harrasteltuani oivaltamassa tätä. Aina ei tarvitse piipertää, päteä tai kontrolloida. Maalatessani opettelen päästämään irti. Arjesta, järjestä, itsestäni. Luulen hetkittäin hallitsevani sivellintä, mutta se viekin minua. Se on avain oviin, jotka olen unohtanut tai joiden olemassaoloa en ole tiennytkään. Otan askeleen taakse ja kallistan päätäni ihmeissäni: tuollaisenko näyn kalastin tällä kertaa?

Miten ja miksi, en tiedä.

Is it a bird? Is it an aeroplane? No, it´s an UFO!

Mahtavaa, minulla on kaksi lukijaa! Tervetuloa kovasti!

Joopa joo, piti opetella kirjoneuletta ja ottaa sitten projektiksi tällainen kuusivärinen malli ihan vain siksi, että sarjoitus kulki vauvasta esikoululaiseen. Voi söpöisyys! Saisivat sitten Rokkikukko ja Pikkuritari samanlaiset neuleet, joita voisi yhdistellä minkä housujen kanssa vain, ja kuvittelin jo mummien ja kummien ihastelut. Baby Blattin väritkin ovat herkkuja yhdessä ja erikseen.

Well, the UnFinished Object hasn´t left the building. Tekelettä on tempoiltu tehokkaasti koko talvi. Mallissa on ärsyttävän paljon lankahyppyjä - en ymmärrä, miksei suunnittelija ole minimoinut niitä. Olen sinänsä kyllä pitänyt kuvion vaihtelevuudesta, mutta olipa hyvä idea neuloa automatkalla lankakerät pussissa... Naps, sanoo minun hermo, jollei lanka.

Ohje on ranskalainen (Bouton d´Or Hors serie nro 19), ja siellä päin tunnutaan suosivan lyhyitä neuleita - korostaen ehkä neuleen alta mannermaisesti lepattavaa kauluspaidan helmaa, mene ja tiedä. Tämänkin kun olisi tehnyt alkuperäisen kaavan mukaan, siitä olisi tullut Rokkikukon napapaita. Pidensin ohjetta puolitoista mallikertaa, ja nyt se yltänee peittämään hänen selkänsä ensi syksynäkin. Siis jos se ikinä valmistuu. Katkottuani viimeiset langat takakappaleesta teki mieli korkata kuoharipullo. Urheasti aloittelin etukappaletta kuitenkin, kun langatkin ovat taas sievästi kerillään.

Väreistä pidän kyllä edelleen. Harmaata vasten ne tanssivat kivasti. Epätietoinen kirjoneulojakokelas kysyy kuitenkin itseltään, miksi oi miksi ei aloittanut Pikkuritarin neuleesta.

Viimeisen langan päättelyn jälkeen poksahtaa korkki, se on varmaa.