Aina ei huvita. Piirtää. Leikkiä sovussa. Kokeilla äidin neulomaa villamekkoa. Poseerata nätisti.
Äiti maanittelee ja suostuttelee. No okei. Nostetaan kädet. Kiivaasti.
Ei jaksa ymmärtää, miksi äiti haluaa napsia lähikuvia riikinkukon päästä ja sen sulista.
On paljon tärkeämpää juuri nyt maata olohuoneen lattialla tutkimassa isoveljen muovihahmoja.
Miksi pitäisi kääntyä? Ei ehdi nyt enää, näethän, että on kiire.
Äiti on neulonut kappaleet erilaisiksi. Jos olisin kysynyt, hän olisi vastannut, että oranssi (lempivärini), viininpunainen (lempivärini) ja vihreä ovat Onion knitsin villa-silkkisekoitetta ja petrooli ja pinkki yllätyksiä korinpohjalta.
Mallin hän keksi tehdessään, mutta riikinkukonsulkakuvion kaksi ensimmäistä riviä ovat Kaffe Fassetin mallineuletta.
Aluksi äidin piti neuloa kokonainen mekko, mutta vaate rupesi tuntumaan ja näyttämään kivalta korkean vyötärön kohdalla. Sekin vaikutti, että petroolinsininen lanka loppui, ja se on vähän ohuempaa kuin Onion. Pinkillä olisi toisaalta voinut jatkaa. (Pinkki olisi ollut ihan varmasti parempi.)
Äiti olisi voinut kertoa myös, että kavensi vyötäröä virkkaamalla pylväitä ja jätti riikinkukon kaulan silmukat apulangalle muotoillakseen linnun pään saumattomasti. Silmäksi hän ompeli omin luvin metallisen napin. Minä olisin tykännyt vaaleanpunaisesta.
Äiti on kuulemma tyytyväinen hameeseen: hän sanoi, että se on nätti niin tunikana kuin hameenakin.
Joko tämän saa ottaa pois? Olisi tässä vähän hommia ja pöytäjääkiekkoa ja kaikkea.
Enkä käänny.
T: neiti Kesäheinä
