Olipa kerran kirjoneule

Tein argeologista tutkimusta puuhalaatikossani: selvittelin viimevuotisen kirjoneuleen lankasotkut ja pujottelin kauan sitten toisiin töihin delegoidut puikot takaisin silmukoihin. Uudella tarmolla puikkoni suorastaan iskivät kipinöitä, kunnes petroolinsininen Annie Blatt otti ja loppui. Täsmäisku Fiina Neuleeseen on yleensä pelastanut pulasta, vaan ihaninkaan ja avuliainkaan myyjä ei voi auttaa, jos ranskalaiset ovat vaihtaneet värikarttojaan. Höh. Laastariksi valitsin lopulta selvästi tummemman sävyn samaa lankaa - olkoon se sitten taiteellinen tehoste.

Taisi muuten osua pilkka tällä kertaa omaan nilkkaan: ensiesittelynsä yhteydessä kitisin mallin (Bouton d´Or Hors serie nro 19:stä, muuten) lyhyyttä ja pidensin sitä reteästi. Eipä vilku Rokkikukon selkä tämän tunikan alta siitäkään huolimatta, että hän on pyrähtänyt kesän aikana jälleen uuteen vaatekokoon.

Ei vilku varmaankaan ensi vuonnakaan, mutta näin mukavalta tuntui pehmoinen villa nuoren herran yllä:

Niskassa on "pukemista helpottava" nappi, jonka olisi voinut hyvin unohtaakin. Mallin kaula-aukko on niin reilu, että epäilin virhetulkintaa monta kertaa etukappaleen kavennusten aikana. V-kaulan etualalle tuli hassusti kaksi silmukkaa. Jostain syystä minulla on aina ollutkin vaikeuksia hahmottaa perinteistä V-kärjen kavennusta siistiksi. Tämä versio totteli kiltisti. Muunneltu resorikin näyttää minusta virkeältä - joka toinen krs kaikki oikein, joka toinen 2 o, 2 n.

Materiaali: Annie Blatt ja Sydney. Ihanat. Onkohan tehtaalla joku takahuone, missä laaduntestaajat myttäävät langat epämääräiseksi nyssykäksi ja kiskovat ne yksi kerrallaan sotkusta irti? Katkeamatta ja nyppääntymättä selvinneet tuotteet päätyvät tuotantoon. Silloin ne olisivat nämä. Kyllä, olen lukenut useammasta lähteestä, että kirjoneuletta pitäisi työstää pikkukeräsillä kerrallaan, mutta jostain käsittämättömästä syystä en vain saanut aikaiseksi. Oli kai kivempaa nyhtää. Voisiko muuten joku kirjoneuloja vinkata kätevän ja ihmisystävällisen päättelytavan?

Ja Rokkikukko pitää neulettaan onnellisena talven loppuun asti.
Sen pituinen se.

Ykköstakki

Ihanan aurinkoisena mutta jo pienin kirpein hampain puraisevana syyspäivänä lämmittää Noron Silk Garden Litesta neulottu takki pientä kulkijaa. Kummityttöni äidillä oli kaksi toivetta: vihreää ja ketoketjullista. Etsiskelin aikani sitä oikeaa materiaalia, kunnes taannoisella jo kehumallani Porvoon löytöretkellä en voinut Noroa ohittaa. Tuota värimuotoa oli jäljellä tasan kaksi kerää, joten kieli keskellä suuta tuli puikkoiltua.

Malli on omani. Neuloin takin yhtenä kappaleena välttyäkseni saumojen ompelulta ja sileänä, koska Noro ei palmikoita tahi kuvioita kaipaa. Pientä pulmaa aiheutui ensin, kun kerät riittivät sentilleen peruspaloihin eivätkä yhtään enempään. Onnekseni korin pohjalla oli uinunut viisi vuotta ihanan tummanvioletti Dropsin Babyalpaca Silk päätyäkseen nimenomaan Pikkuisuuden yksivuotistakin vetoketjukaistaleiksi ja tyttöistehosteiksi. Toimii, mutta tulipas valitettavan tumma kuva, höh.

Hihoihin virkkasin ihan perussimpukkaa, mutta helmapitsi on neulottu. Sopivan ohjeen siihen löysin kirjasta, jonka nimen editoin tänne myöhemmin. Aikas mukava yksityiskohta, sanoisin.

Näkyykös se nyt tässä yhtään paremmin, tiedä häntä.

Pääasia on, että tyttönen itse oli tyytyväinen. Onnea ensimmäisestä elinvuodesta, suloinen Pikkuisuus!

Istu ja pala

Ystävätär luki minulle korteista hurjan tulevaisuusvision. Syksy on ollut raskas - ja ennen kaikkea harrasteita rajoittava. Ihan vieroitusoireet kolottavat neulomaan tottuneita sorminiveliä! Povailtua muutosta odotellessa maalasin vakioporukassani tuolin. Voin rehellisesti tunnustaa, etteivät huonekalut selvästikään olleet ominta taiteenalaani, joten toivottavasti opin tästä jotain. En ole varma mitä, mutta tämmöinen siitä tuli, hillityssä n. A3-koossa. Tajusin taulun kuivuessa, että ihan sentilleen se ei perspektiiviä tottele, mutta katsokaa noita kenkiä, eivätkö olekin kuin karkit!

Karkeista puheenollen, taannoin löysin porvoolaisesta putiikista Noron Silk Garden Litea, jonka luulin jo kadonneen sukupuuttoon!

Tästä väristä kolusin mukaani kaiken, jotta saan nutun Kesäheinälle. Saaliiseen kuuluu itse asiassa kaksi muuta värimuunnosta samasta lajista, mutta toinen on jo muuntautunut vielä julkaisemattomaksi 1-vuotislahjaksi ja toista en nyt vain tajunnut kuvata näppärästi tähän yhteyteen, koska miellän sen selvästi keväiseksi. No pitihän ne pelastaa, uhanalaiset. Saavat turvaa toisistaan.

Noro taitaa olla syksyn virallinen materiaali, tarttui nimittäin haaviini myös orpo kerä Kureyon Sock Yarnia. Pyörittelin sitä aikani ja lopulta kokeilin varovaisesti sukkareseptiä. (Tässä kohtaa kuullaan fanfaari, nämä ovat sentään elämäni kolmannet villasukat!)

Nämä ovat Kotikissat, ihastuttavasta kotimaisesta Neulekirjasta. Kavensin vähän vartta, jotta lanka varmasti riittäisi, mutta suotta huolehdin. Kerästä jäi vielä sellainen perinteinen ärsyttävä jämänen, joka tuskin riittää enää mihinkään järkevään. Jaa, ehkä teen siitä Kesäheinän nukketaloon maton. Mutta täytyy kyllä kiittäen todeta, että malli oli aivan kuin juuri tälle langalle tehty! Väri-iloittelu ehti juuri kiertää sukassa ympäri, joten eipä tarvinnut vaivata päätään värien täsmäyksellä. Halusin näistä mahdollisimman niukat, jotta voisin tunkea ne ihan tavallisiin kävelykenkiin ja pukea töihin. Tehty. Kullanväriset napit ovat varsin viehkot viininpunaisten nilkkureiden päällä, ihan teki mieli heittää jalat pöydälle.

Mitäpä muuta sitä pimeneviin iltoihinsa tarvitsisi? On tuoli, on lämpöiset sukat, on ajatuksia vyyhtinä ja noroja puikoilla.
...
Hmm. Yöunta ehkä.