Iso liike, Vanha paratiisi, Syvä unelma

Ystäväiseni oli alkanut jo epäillä kriisiä kotirintamalla postauksen viipyessä. Voi muruseni, kiitos kun kurkistelet! Ihan lämmittää tässä räntätuiskussa tämmöinen.

Nyt ei ole valmiina kuin öljyväritöitä. Alkuvuodesta maalauspiirimme on vedellyt aiheitaan, ei hatusta vaan mukeista: adjektiivi ja substantiivi. Aloitin Isolla liikkeellä. Tällainen visio tekeytyi siitä:

Ostin talon suurimman siveltimen ja annoin mennä. Uskalsin ensi kerran heittäytyä muuttamaan öljyvärityön täysin kahden maalauskerran aikana. Pohjalle laineilin sinisävyisiä aaltoja, mutta peitinkin ne tuolla pyörteellä. Näitä tauluja on muuten vaikea kuvata: luonnossa tämä on rehellisen, sanoisinko jopa leiskuvan violetti.

Kun tuli valmista, arvoin seuraavaksi nimekkeeksi Vanhan paratiisin. Mielestäni tästä piti tehdä diptyykki. Jos samankokoisia pohjia olisi sattunut olemaan kolme, työstä olisi tullut triptyykki. Ihan piruuttani valitsin aika pienen koon ja yritin tavoitella tunnelmaa värivalintojen kautta. Melkein heti päätin, että nämä kaverukset päätyvät vanhemmilleni 30-vuotishäälahjaksi. Nuo kehykset halusivat ehdottomasti viimeistellä näkemyksen.

Pahus, kun jäi pimeäksi tuo otos. Tuo heleä napolinkeltainen on nimittäin jutun juju, ainakin omasta mielestäni. Kappas, kaikki taulut pitäisi myös vielä signeerata.

Öljyväritekniikassa kiehtoo prosessi. Pienillä värivalinnoilla saa aikaan suuria muodonmuutoksia. Askel askeleelta olen ehkä vuoden harrasteltuani oivaltamassa tätä. Aina ei tarvitse piipertää, päteä tai kontrolloida. Maalatessani opettelen päästämään irti. Arjesta, järjestä, itsestäni. Luulen hetkittäin hallitsevani sivellintä, mutta se viekin minua. Se on avain oviin, jotka olen unohtanut tai joiden olemassaoloa en ole tiennytkään. Otan askeleen taakse ja kallistan päätäni ihmeissäni: tuollaisenko näyn kalastin tällä kertaa?

Miten ja miksi, en tiedä.

Is it a bird? Is it an aeroplane? No, it´s an UFO!

Mahtavaa, minulla on kaksi lukijaa! Tervetuloa kovasti!

Joopa joo, piti opetella kirjoneuletta ja ottaa sitten projektiksi tällainen kuusivärinen malli ihan vain siksi, että sarjoitus kulki vauvasta esikoululaiseen. Voi söpöisyys! Saisivat sitten Rokkikukko ja Pikkuritari samanlaiset neuleet, joita voisi yhdistellä minkä housujen kanssa vain, ja kuvittelin jo mummien ja kummien ihastelut. Baby Blattin väritkin ovat herkkuja yhdessä ja erikseen.

Well, the UnFinished Object hasn´t left the building. Tekelettä on tempoiltu tehokkaasti koko talvi. Mallissa on ärsyttävän paljon lankahyppyjä - en ymmärrä, miksei suunnittelija ole minimoinut niitä. Olen sinänsä kyllä pitänyt kuvion vaihtelevuudesta, mutta olipa hyvä idea neuloa automatkalla lankakerät pussissa... Naps, sanoo minun hermo, jollei lanka.

Ohje on ranskalainen (Bouton d´Or Hors serie nro 19), ja siellä päin tunnutaan suosivan lyhyitä neuleita - korostaen ehkä neuleen alta mannermaisesti lepattavaa kauluspaidan helmaa, mene ja tiedä. Tämänkin kun olisi tehnyt alkuperäisen kaavan mukaan, siitä olisi tullut Rokkikukon napapaita. Pidensin ohjetta puolitoista mallikertaa, ja nyt se yltänee peittämään hänen selkänsä ensi syksynäkin. Siis jos se ikinä valmistuu. Katkottuani viimeiset langat takakappaleesta teki mieli korkata kuoharipullo. Urheasti aloittelin etukappaletta kuitenkin, kun langatkin ovat taas sievästi kerillään.

Väreistä pidän kyllä edelleen. Harmaata vasten ne tanssivat kivasti. Epätietoinen kirjoneulojakokelas kysyy kuitenkin itseltään, miksi oi miksi ei aloittanut Pikkuritarin neuleesta.

Viimeisen langan päättelyn jälkeen poksahtaa korkki, se on varmaa.

Kapteeni Picardin sairausloma

Suurimmatkin sankarit väsähtävät joskus. Harmittaa, etten tajunnut valokuvata tätä herraa elämänsä kunnossa, mutta julkaistaan hänet nyt kuitenkin.

Kävi näin: Pienintämme odotellessa totesimme, että auto olisi hyvä päivittää tilavampaan. Muutaman kuukauden odysseian jälkeen päädyimme lopulta Toyota Versoon, joka on ihan kelpo menopeli ja mukavan muunneltana, mutta eihän se nyt mikään sulavuuden tai virtaviivaisuuden synonyymi ole. On se kuitenkin tyylikkään metallin- tai avaruusaluksenharmaa, joten ajattelin ilahduttaa puolisoani miehekkäällä ja ylevällä avaimenperällä. No kukas olisi tarpeeksi arvollinen uljaan aluksemme peräsimeen? Kapteeni Jean-Luc Picard tietenkin!

Jean-Luc valmistui illassa kaikenlaisesta sopivanvärisestä, mitä nyt sattui koreissa odottamaan. Hänen univormunsa alaosa on ainakin Novitan Tennesseetä, yläosaan taas pääsi juhlallinen silkkijämä. Uljas kalju saattaa olla Marks&Kattensin ekopuuvillaa. Ukon malli luotiin tehdessä. Erityiset sävärit sain kapteenin kulmakarvojen kirjomisesta. Ken tietää Patrick Stewardin, tunnistanee hänen sarjakuvakulmansa.

Olen vähän kulmakarvafriikki. Upeimmat on tietenkin sir Sean Connerylla.

Yhtä kaikki, mieheni ilahtui lahjasta kovasti, ja vitsi meni niinkin pitkälle, että avaimia kysellessä kumpikin kuulutti pian Jean-Lucia. Kulutus alkoi hiljalleen näkyä Picardin tuhertuvassa naamassa ja viimein napsahti avainlenkki poikki. Nyt piti lääkintäupseerin tehdä interventio ja määrätä kapteeni sairauslomalle. Esikoisemme kylvetti hänet huolellisesti, ja heitin hänet siltikin - ja silkistä huolimatta - koneeseen. Naama vaaleni, mutta nukkaa jäi, mielestäni enemmän kuin langan laatu antaisi olettaa. Toisaalta, kuten mieheni sanoisi, "Jean-Luc on mies, eikä mikään marjanpoimija", joten tuohan tuo käytön jälki tietynlaista katu-uskottavuutta. Lenkki pitäisi vielä korjata, jotta saadaan kapteeni takaisin komentosillalle.

Tällä mallilla voisi tehdä kyllä lisääkin tyyppejä. Kotiavaimetkin ovat aika usein hukassa, kukas niitä parhaiten vartioisi?

Kurssi kohti kevättä, poimu 7.
Make it so.

Aika kiinalainen juttu

Meillä oli viime syksynä öljyvärimaalauskurssin aiheena kiinalaiset merkit ja symbolit. Meikälikka on sikäläisessä astrologiassa lohikäärme, joten tätä ei tarvinnut kauaa arpoa. Luonnossa teos on aika iso, 50x100 cm, kuten otuksen arvolle sopiikin. Tällä hetkellä se partioi olohuoneessamme, mutta kärkkyy sopivaa tilaisuutta muuttaa ison pojan seinälle. Vielä viisivuotiaamme pitää sitä liian hurjana, vaikka vakuuttelimme, että kiinalaiset lohikäärmeet ovat hyviksiä. Kurssikavereiden kannustamana kyllä päätin, että tämä lohhari lähtee aikanaan esiliinaksi, kun nuorukainen lentää pesästä.

Signeerasin työn itse asiassa vasta tänään. Nurkassa lukee Orvokki, mitäpäs muutakaan. Kalligrafisista ansioista emme tässä nyt puhu; oli riittävän työn takana löytää ja varmistaa nuo kirjoitusmerkit.

Ihan kuriositeettina: perheessämme on myös hevonen, kukko, rotta ja tiikeri. Porukan ainon mielikuvitusolennon kuuluukin välillä leijuskella maailmojen välissä, heh. Huomenna lähden taas vaihteeksi maalaamaan - tällä kertaa jotain ihan muuta.

On siis kevät,

kuljen kotikaupungissani kädessäni latte, aurinko heijastelee ikkunoista ja raitiovaunu vie hyväntuulisia ihmisiä kohti satamaa ja seikkailuja.

Jotkut lähtivät laivalle, toiset Kädentaidon messuille. Ensimmäistä kertaa onnistuin osumaan paikalle, ja ihan tehokkaasti tuli päivä käytettyä Wanhan sataman nuohoamiseen. Saaliiksi tuli näköjään vihreää, onhan kevät.

Ai että! Tunnustettakoon, että olin juuri sortunut omenanvihreään pellavatunikaan, ihan samaa herkkua kuin nuo ylimmät Rowanin Kidsilk hazet. Keristä tulee ehdottomasti pitsihuivi! Harmittelin hetken, etten etsinyt pienenpieniä helmiä lankaan pujotettavaksi, mutta ehkäpä kannattaa ottaa haaste kerrallaan. (En siis ole koskaan tehnyt isoa pitsineuletta.) Joka tapauksessa tuo sävy on juuri tällä hetkellä silmissäni täydellinen. Hassua, sillä en tiennyt hakevani mitään vihreää astuessani ovista sisään.

Vaaleissa kerissä hohtaa upeasti silkki. Ne ovat BC Garnin Silkbloom Finoa (45 % mulperisilkkiä, 55 % merinovillaa), satumaisen pehmeää lankaa. Tästä voisi vääntää jotain palmikkoviritystä, jotta tuo hohto pääsisi oikeuksiinsa. Keriä on vain kaksi, mutta jotain pientä - tai pienelle niistä saa. Hmm.

Nyt kun on jo maaliskuu, oikeutin itseni kokeilemaan myös tätä puuvillakashmirsekoitetta. Lotus Yarnsin Autumn Wind on lajikkeen nimi ja Kiina sen kotimaa, näin maapalloistuminen etenee. Kashmir tuntuu käsiin pehmentävän muttei pörröntävän puuvillaa, joten materiaali vaikuttaa soveltuvan ihanteellisesti Suomen kevääseen ja kesäiltoihin. Olen erittäin utelias kokemaan, miten se käyttäytyy puikoilla.

Teen tästä todennäköisesti jotain Neiti Kesäheinälle, koska otin mausteeksi tuota vaaleanpunaista. Ehkä ne muuntuvat perusboleroksi tai hatuksi.

Vyyhti on Cascade Yarnin Heritage Silk, merinoa ja mulperisilkkiä. Ei ole vielä aavistustakaan, mihin käytän sitä. Se on vain niin..vihreä.

Kevät.

Laulu itselleen tekemisen vaikeudesta

Keväällä 2010 tarvitsin neuletakin, jolla tarkenisi mukavasti syksyllä ja keväällä ulkona. Sitä paitsi Tallinnan Martin markkinoilta poimituille upeille uniikkinapeille piti saada arvoisensa paikka. Vuorittamiseen en ole rohjennut, joten paksua palmikkoneuletta lähdin ideoimaan. Malli löytyi vihdoin edellisenä vuonna hamstratusta saksalaislehdestä (kannattaa silloin tällöin koluta varastojaan..), ja laskeskelin, että poistokorista törkeän hyvään hintaan nappaamani Debbie Bliss Aran Tweed -kerät riittäisivät siihen justiinsa.

No, eivät riittäneet. Arvatkaapa vain, sainko sitä lankaa enää mistään? Kyllä ei saanut, joten hankin laastariksi rohkeasti poikkeavaa sävyä Debbie Bliss Luxus Aran Tweediä. Oikeastaan efektistä tulikin ihan pirteä:

Virolaisnapit osoittautuivat liian suuriksi, koska en muistanut tarkistaa niiden kokoa ennen napinläpejä. Tässä vaiheessa odottelinkin jo kuopustani sen verran paksusti, että projekti jouti kaappilomalle ilman nappeja ja päättelyitä.

Uuden talven tullen en edelleenkään mahtunut takin sisään, joten sovitin sitä anopilleni. Kuinka ollakaan, väri ja malli sopivat hänelle täydellisesti! Ei kun nappikauppaan et voilá, tuli tällekin tarinalle onnellinen loppu. Kyllä neule tykkää, kun sitä käytetään...

Ensi kerralla uusi tarina, ihan totta.

Aiemmin neulottua, osa 2

Neiti Kesäheinä sai 2-vuotissynttärimekon. Merseroitua puuvillaa, muistaakseni Mondialin Cometaa. Tuo väri on täydellinen! Mekkosen ohje on Filatin viime vuoden kevät/kesä-numerosta. Oli niin söpökkä malli, että jopa minä, Neuloja, opettelin virkkaamaan. Takanakin on vähän jujua:

Juu, tähän kokonaisuuteen kuuluu myös laukku, virkkausurani tähänastinen kohokohta. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!

Aiemmin neulottua, osa 1

Tein kummitytölle joululahjaksi tunikan ja hänen sopivasti joulukuussa syntyneelle pikkusiskolleen "samistakin". Päälankana on Mondialin Superwool, ihanan pehmeä - ja konepestävä merinovilla. Tehostevärit ovat Anny Blattin Baby Blattia, jota olen huomaamattani käyttänyt moneen projektiin. Kirjoneuleen tekeminen on kyllä hyvä laatutesti, kun tulee kiskottua sotkuista lankaa. Loistomateriaalia tämä!

Tunika on Rowanin satuneulekirjasta, joka tarttui pari vuotta sitten Lontoosta tassuun. Alunperin ohje oli tarkoitettu ohuehkolle puuvillalle, joten soveltaen meni, minusta ihan onnistuneesti.

Pikkuprisessan takin kyhäsin ihan itse, tunikan henkeä tavoitellen. Käyttäjän äiti kiitteli leveitä hihoja, joiden alle mahtuu nykimättä alakerros.

Tapahtunut viime jaksossa

Hyvää päivää! Tänään on vihdoin valjennut päivä, jona avaan ihan oman blogini! Kaunis keskiviikko, pikku pakkasessa aurinko leikkii pihavaahteroiden paljailla oksilla, mutta nuorimmaiseni flunssa pitää sisätiloissa. Niinpä ajattelin, että iltapäiväkahvi ja alkukirjoitus ovat juuri nyt erinomainen yhtälö.

Viime jaksossa tapahtunutta: Olen 34-vuotias helsinkiläinen nainen, josta tuli äiti ensimmäisen kerran vuonna 2005. Esikoiselleni nykersin vaippahousut hahtuvavillasta ensimmäisenä neuletyönä sitten 1990-luvun, ja tartunnasta tuli krooninen villitys: nykyään on puikoilla koko ajan projekteja, lähinnä jotain ihanaa lapsille. Neulomisesta on tullut minulle tärkeä ilmaisukeino, ja onhan siitä ollut hyötyä lähimmäisillenikin. Toisinaan virittelen jotain myös itselleni, minkä olen kokenut sen erityisen haastavaksi, mutta tästä lisää matkan varrella..

Kun vuosi sitten aloin kaivata vielä jotain uutta itseilmaisua, ryhdyin maalaamaan öljyväreillä. Sekin on ollut valtavan ihanaa, koska tekniikka on minulle aivan uusi. Näitäkin yritelmiä saatan täällä esitellä, jos kehtaan...

Tervetuloa uniini!