Suitsutusta

Öljyvärinen välipala nimeltään yksinkertaisesti Itämainen asetelma on mitoiltaan 50 x 50 cm. Pidän oikeastaan kovasti työn vahvan mausteisesta värimaailmasta, mutta en kyllä missään vaiheessa nähnyt tätä omalla seinälläni. Pulmasta pelasti jälleen anoppi, joka sopivasti valmistui koulutusohjelmastaan. Paljon onnea ja suitsukkeita!

Tuo tapahtui siis toukokuussa. Kuvasin taulun sittenkin. Näinä aikoina muistakaamme, että maailman monimuotoisuus on sen rikkaus.

Aurinkoa kaikille!

Ja ne yöt ovat kirjavat

Pitkään olen vieroksunut liukuvärjättyjä lankoja. Vaikka värit olisivat kauniit - ja usein ovat - neulepinnasta tulee useimmiten levoton. (Todettakoon tähän väliin kuitenkin, että itsestään kirjoutuvista novitalaisista saa ihastuttavia villasukkia. Meillä päin niitä neulovat toistaiseksi isoäidit.) Olen käyttänyt hillitysti sävyä vaihtavia ja raidoittuvia lankoja, jotka aiheuttavat päänvaivaa värien kohdistuksessa, ja lopulta epämääräiset pikku ylijäämäkerät täyttävät korini, laatikkoni, pussukkani, kaikki jemmani. Niinpä olen ollut rajoitetulla lankadieetillä.

Kävi sitten niin, että näytin kotikaupungissani vierailevalle ystävättärelleni lempilankaliikettäni, ihan viattomasti vain, ja siellä ne hymyilivät minulle hyllystään, Schachenmayrin Cotton Bamboo Batikit. Mustaa, vaaleanpunaista ja keltaista samassa kerässä! Kätöseen sai vielä näppärän kesäisen pitsineuleohjeen Kauneimmista käsitöistä (kesä 2011), ettei jäänyt marinoitumisvaaraakaan.

Hiukan epävarmuutta koin alusta pitäen. En oikein osaa neuloa itselleni. Ellei malli mene pieleen, niin sitten koko. Cotton Bamboo Batikin katu-uskottava väristö vietteli kokeilemaan jälleen kerran. Olisipahan väkerrettävää hiekkalaatikon reunalla.

No, tämmöinen taikaviitta valmistui juhannuksena:

Joo, taas ollaan leikkipuistossa. Tällä kertaa Kankaanpäässä. Kuvat otti paikallinen ystävätär, kiitokset hänelle.

Kyllä, bambuisen pehmeässä neulepinnassa on tarpeeksi kitkaa pitämään paita suurin piirtein päällä, kun pitää pyydystää pieni ihminen pulasta. Toimii tarpeeksi.

Malli oli kiitettävän helppo ja nopea; kaksi kappaletta ja neljä ommeltavaa saumaa. Projektin pieni haaste piili siinä, ettei langan koko väriskaala suinkaan mahtunut yhteen kerään. Takakappaleen hihoissa vielä luulin kohdistaneeni värit symmetrisesti, mutta sen jälkeen en edes yittänyt. Tämä olkoon työn trenditietoinen puheenvuoro, eikö niin?

Kyllä minä tätä kehtaan käyttää. Onhan se kirjava kuin suomalainen sielunmaisema, mutta siksi helppo yhdistää alaosaan kuin alaosaan. Neule laskeutuu armollisesti, ja materiaali hengittää hyvin ja on pehmeä iholla. Ei kun uusiin seikkailuihin!

Déja vu!

Aivan, on taas se aika vuodesta, kun pienen ihmisen garderoobi menee tyystin uusiksi. Mummulareissulla pengoin Rokkikukon vauva-ajan jäämistöjä ja ilokseni löysin tämän omatekoisen ja sangen iloisen kesähaalarin. Ohje on peräisin eräästä saksalaisesta vauvaneulevihkosesta (Olisiko ollut Diana Baby, kannet on joka tapauksessa syöty, vaikka lehti itse joskus löytyisikin...) vuodelta 2006 ja lankana on silloin muinoin tarjouskorista kalastettu merseroitu egyptin puuvilla. Innoitus on aikoinaan lähtenyt noista väreistä, ja raidoitus on hiukan sovellettu, koska keriä oli tasan kaksi sinistä, yksi valkea ja vihreä.

Raidoituksesta seurasi kiirastulenmittainen päättelytyö. Vetoketjukaitale oli työläs, samoin kaulus. Huppuohjeen tulkitsin tavallaan nurin päin ja purin lähes valmiin kappaleen, kun en osannut hahmottaa virhettäni aiemmin; olihan tämä ehkä neljäs neuletyöni. Hupussa raitasarja on näemmä seonnut, jos saivarrella halutaan, mutta ei se käyttäjiä ole tähän asti haitannut

Malli oli ja on kyllä toimiva ja siisti. Vaate on juuri omiaan kesäautoiluun ja hellepäiviin. Tyköistuva huppu on hattuja sinne tänne unohtelevan äidin mieleen. Luulen että haalariherra itse arvostaa eniten puuvillan viileyttä.

On tätä kyllä pidettykin. Rokkikukko puettiin näin vuonna 2006:

"Käytän itse, suosittelen."

Makoisaa on veljenpojankin makoilla kesällä 2007:

Näin jumppailee vuorostaan Pikkuritari heinäkuussa 2011:

Ai niin, käyttömukavuutta tuo kaksinkertainen kauluskaitale, jonka sisään huppu ommeltiin. Ei paina sauma hentoa niskaa.

Huomautettakoon, että haalari on silti edelleen kuin vasta päätelty. Jokusen tahran olen matkan varrella tabortoinut, mutta pintahohto on tallella. Aika hienoa. Enkä muuten ymmärrä, miten voi olla mahdollista, ettei kuuluisa huppu ole venähtänyt. Ihana lanka.

Upea kesä.