Tänä sumuisena sunnuntaina kodin käytävällä körötteli vastaan iloinen isäntä rallatellen Piippolan vaaria. Vaari se hoiteli nyt koiraansa. Loppukesästä lapset ankkuroivat minut nojatuoliin väsäilemään tilaustöinä koiruuksia. Silloin tuli tehtyä myös tällainen bullterrieri Pikkuritarille. Pidän sen ylväästä kuonosta kovasti. Korvat kuuntelevat terhakasti leikin seuraavaa juonenkäännettä, mutta rauhallisena hetkenä koira ehti vähän poseerata.
Hauska tuo laikku naamassa.
Neiti Kesäheinän mäyräkoira huomasi kuvaukset ja tassutteli paikalle. Se haluaa olla aina siellä missä tapahtuu.
Neulekoiraohjeet (Muotovaliot. Neulo oma koira) eivät olleet tosiaan aloittelijoille. Mäyriksen kohdalla tajusin, miten vatsakappale piti asemoida. Ilmankos naamakin onnistui mainiosti ja tunnistettavasti. Sitä oli muutenkin hauskin tehdä, koska jalat sulautuivat suoraan vartaloon - ei siis ylimääräistä ompelua!
Mäyriksen nimi on muuten Tassu. Se harrastaa taidekriitikkiä, mutta nyt sillä taisi käydä huono tuuri..
Ei pidä mennä arvostelemaan sellaisia taiteilijoita, joilla on itseä suurempi seuralainen. Puskii!
Nyt ei näytä hyvältä. Minne katosi Piippolan vaari? Missä ovat poliisit? Missä on traktori? Hippibussi? Merirosvolaiva?
Onneksi Murre oli kuulolla ja riensi paikalle sovittelemaan erimielisyyksiä. Murre on koirista vanhin ja viisain, ja näköjään toistaiseksi ainoa kaulapannallinen yksilö.
Ihan kivoja projekteja nämä karvaturrit ovat. Käyttelin niihin milloin nitäkin. Tassu on kauttaaltaan Dropsin alpakkaa. Terrieri, jonka nimi on myös Tassu, on ylijäämävillaa valkoiselta kaudeltani muutaman vuoden takaa. Kirja piti palauttaa aikaa sitten, mutta eihän sitä tiedä, josko vielä eräänä päivänä innostuisi kokeilemaan pystykorvaa tahi mopsia.
Hau hau ja hiiala hiiala hei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti