Déja vu!

Aivan, on taas se aika vuodesta, kun pienen ihmisen garderoobi menee tyystin uusiksi. Mummulareissulla pengoin Rokkikukon vauva-ajan jäämistöjä ja ilokseni löysin tämän omatekoisen ja sangen iloisen kesähaalarin. Ohje on peräisin eräästä saksalaisesta vauvaneulevihkosesta (Olisiko ollut Diana Baby, kannet on joka tapauksessa syöty, vaikka lehti itse joskus löytyisikin...) vuodelta 2006 ja lankana on silloin muinoin tarjouskorista kalastettu merseroitu egyptin puuvilla. Innoitus on aikoinaan lähtenyt noista väreistä, ja raidoitus on hiukan sovellettu, koska keriä oli tasan kaksi sinistä, yksi valkea ja vihreä.

Raidoituksesta seurasi kiirastulenmittainen päättelytyö. Vetoketjukaitale oli työläs, samoin kaulus. Huppuohjeen tulkitsin tavallaan nurin päin ja purin lähes valmiin kappaleen, kun en osannut hahmottaa virhettäni aiemmin; olihan tämä ehkä neljäs neuletyöni. Hupussa raitasarja on näemmä seonnut, jos saivarrella halutaan, mutta ei se käyttäjiä ole tähän asti haitannut

Malli oli ja on kyllä toimiva ja siisti. Vaate on juuri omiaan kesäautoiluun ja hellepäiviin. Tyköistuva huppu on hattuja sinne tänne unohtelevan äidin mieleen. Luulen että haalariherra itse arvostaa eniten puuvillan viileyttä.

On tätä kyllä pidettykin. Rokkikukko puettiin näin vuonna 2006:

"Käytän itse, suosittelen."

Makoisaa on veljenpojankin makoilla kesällä 2007:

Näin jumppailee vuorostaan Pikkuritari heinäkuussa 2011:

Ai niin, käyttömukavuutta tuo kaksinkertainen kauluskaitale, jonka sisään huppu ommeltiin. Ei paina sauma hentoa niskaa.

Huomautettakoon, että haalari on silti edelleen kuin vasta päätelty. Jokusen tahran olen matkan varrella tabortoinut, mutta pintahohto on tallella. Aika hienoa. Enkä muuten ymmärrä, miten voi olla mahdollista, ettei kuuluisa huppu ole venähtänyt. Ihana lanka.

Upea kesä.